Sarjakuvia ja sarjakuva-arvioita

Lewis Trondheim, Stéphane Oiry
Maggy Garrison 2: Mies, joka löytyi vuoteestani
Sininen Jänis 2018

Maggy Garrison on lontoolainen kolmikymppinen yksityisetsivä, joka ratkoo tapauksia sekä vanhan etsiväherran apulaisena että omaan piikkiinsä – ja usein aika kyseenalaisin metodein. Homma tuottaa hyvin, jos onnistuu nyysimään varakkaampien rikollisten rahaa, joten toisen albumin alussa Maggy on 15 000 puntaa plussalla. Laittomin keinoin hankitut rahat pitää kuitenkin pitää visusti piilossa ja jatkaa elämää vanhaan köyhään malliin, jotta ei herätä epäilyksiä.

Vaikka albumissa eletään rikosten kylmässä maailmassa, tarinan yleisfiilis ei ole synkkä, vaan lakoninen ja brittiläiseen tapaan kuivakkaan humoristinen. Parasta sarjassa ovatkin Maggyn ovelat ja luovat ratkaisut eteen tuleviin ongelmiin. Tässä sarjan toisessa osassa Maggy tutkii kadonneiden korujen arvoitusta. Kekseliäistä juonenkäänteistä tulee välillä mieleen vanha saksalaissarja Nikke Knatterton, mutta siinä missä Nikke on silkkaa satiiria, Maggy pysyy arkisen inhorealismin puolella.

Arkiseen inhorealismiin kuuluu, että talouskuripolitiikan keskellä kasvavien tuloerojen yhteiskunnassa pienempi ja vähän suurempikin rikollisuus on ennen kaikkea tapa selvitä hengissä. Siksi jokaisella on omat salaisuutensa ja hämärät bisneksensä, eikä kehenkään kannata täysin luottaa. Ihmisten väliset suhteet ovat silti, vaikkakin brittiläisen pidättyväisiä ja rankan maailman realiteetit huomioon ottavia, myös omalla tavallaan pehmeitä ja lämpimiä.

Mies, joka löytyi vuoteestani viittaa Maggyn tässä nimettömäksi jäävään (tyypin nimi mainitaan todennäköisesti ekassa albumissa Hymyile vähän, Maggy) poikaystävään, joka työskentelee rikollisjärjestössä alemmalla portaalla. Toinen tärkeä sivuhenkilö on poliisi Sheena, Maggyn kaveri, joka varoittelee luottamasta tähän uuteen petikumppaniin. Molemmat ovat Maggyn epäiltyjen listalla (mutta en paljasta tässä mistä heitä epäillään).

Kuvakerronta on tyylipuhdasta ranskalais-belgialaista selkeää viivaa, jossa taustat on piirretty tarkasti ja lähikuvat harvinaisuus. Toistuvalla 12 ruutua sivulla -rytmillä hidasteillaan oikeissa paikoissa ja korostetaan pienten erojen merkityksellisyyttä. Värimaailma on pehmeää beigenharmaata, johon punasävytteiset sisäkuvat tuovat pirteää vaihtelua.

Albumin kolme ensimmäistä sivua voi lukea täällä. Toivottavasti suomeksi saadaan vielä trilogian viimeinenkin osa.

Kategoria: Sarjakuva-arviot.
Tagit: brittidekkarit, dekkarit, jännärit, Maggy Garrison